1. luokka

Ensimmäisellä luokalla annamme runsaasti aikaa tahdon toiminnalle ja tilaa mielikuvitukselle. Siksi pulpettien tilalle olemme ottaneet käyttöön helposti siirrettävät ja leikkeihin ja harjoituksiin sopivat penkit. Istuimena toimii mainiosti pehmeä, tukeva tyyny.

Omien työvihkojen laatimisen opettelu vaatii keskittymistä. Siinä samalla tulee harjoiteltua kirjoittamista, lukemista ja laskentoa. Hyvän työn jälkeen on mukava asettautua kuuntelemaan opettajan kertoma kansansatu, jonka oppilaat kertovat seuraavana päivänä uudestaan, ja saman sadun elämme vielä piirtäen, maalaten tai näytellen.

Muotopiirustuksessa työstämme suoran ja kaarevan pohjalta perusmuodot ja harjoittelemme peilaustapahtumaa. Muodonmuutosharjoitukset herättävät luovan havainnoinnin.

Ensimmäiseltä luokalta lähtien oppilaat saavat leikkien, runojen ja laulujen kautta tutustua myös kahteen vieraaseen kieleen, Lahden koulussa englantiin ja saksaan.

Lahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokkaLahden Steinerkoulu: 1. luokka